Conservamus

konservatiivinen blogi

Archive for the ‘uskonnonvapaus’ Category

Uskonto ja rahankeruu

leave a comment »

Suomessa on viime aikoina käyty rankkaa keskustelua – pääsääntöisesti luterilaisen kirkon piirissä – kirkon uudistuneesta moraalilinjasta sekä tähän muutokseen nuivasti suhtautuvien liikkeiden oikeudesta olla eri mieltä. Keskustelussa on noussut esille näiden liikkeiden taloudellinen tukeminen kirkon sisällä.

Uskonto ja rahankeruu ovat asioita, jotka eivät periaatteessa sovi kovin hyvin yhteen. Kuitenkin on selvää, että uskontokunnat, niin kuin mitkä tahansa muutkin yhteisöt, tarvitsevat rahaa toimintaansa varten. Kristillisessä perinteessä on puhuttu kymmenyksistä. Suomessa erityisasemassa olevat Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Suomen ortodoksinen kirkko saavat kerätä kirkollisveroa; tämä oikeus puuttuu kaikilta muilta uskontokunnilta.

Kirkollisvero-oikeus on hyvä asia. Se on merkki siitä, että valtio tunnustaa kirkkojen tekevän yhteiskunnallisesti arvostettavaa työtä – ehkäpä jäsentensä sosiaalisen tukemisen ja elämän mielekkyyden vahvistamisen kautta. Suomessa kirkollisverotus ei kuitenkaan toteudu tasa-arvoisesti. Siksi pitäisi harkita, minkälaisia konkreettisia vaikutuksia olisi sillä, että kaikkia rekisteröityjä uskontokuntia voitaisiin kohdella tasavertaisesti.

Mikäli kirkollisvero-oikeus poistettaisiin kokonaan, kirkot joutuisivat rahoittamaan toimintansa vapaaehtoisen varainkeruun avulla. Tämä olisi tuhoisaa sille toiminnan laajuudelle, jota nykyiset verokirkot harjoittavat. Haluaisiko valtio todella viedä kehityksen tähän suuntaan? Entä olisiko sellainen uhka todellinen, että valtio edellyttäisi uskontokuntia jakamaan tietyt arvot edellytyksenä verotusoikeuden saamiseksi?

Eikö uskonnon- ja mielipiteenvapauden pitäisi olla oikeus, joka on olemassa riippumatta siitä, kutsuuko joku uskontokunta jotakin laissa sallittua asiaa synniksi tai ei?

Miksei kirkollisvero-oikeutta voisi ulottaa kaikkiin uskontokuntiin? Ensinnäkin on huomattava, että kyseessä ei ole valtiolle kohdistuva taloudellinen rasite, koska kirkot itse maksavat ne kulut, joita veroprosessista aiheutuu. Taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa mielessä tällainen ratkaisu myös vihdoin asettaisi uskonnot tasa-arvoiseen asemaan. Se myös mahdollistaisi sen, että uskonnot pystyisivät pääsääntöisesti itsenäisesti huolehtimaan monista historiallisista rakennuksistaan sekä vahvistamaan uskonnonopettajiensa asianmukaista koulutusta.

Lisäksi on nähtävissä, että uudenlaiset rahoitusmahdollisuudet voisivat vähentää luterilaisen kirkon sisällä vaikuttavien erimielisten ryhmien tarvetta pysyä luterilaisen kirkon sisällä. Ne todennäköisesti voisivat paremmin omina rekisteröityinä uskontokuntinaan. Tällöin eri ryhmät saisivat kehittyä vapaammin ja tilanne rauhoittuisi kunkin kirkon sisällä.

Mainokset

Written by broholmare

huhtikuu 7, 2011 at 8:56 am

Kategoria(t): politiikka, uskonnonvapaus

Lisää eheytystä

leave a comment »

Onko kukaan tullut ajatelleeksi sitä, mikä on tuota Nuotta-median kampanjaa vastustavan joukon päämotiivi?

Se voi olla homoseksuaalisten ihmisten ja homoseksuaalisen elämäntavan puolustaminen ja tukeminen.

Se voi olla kristillisen ihmiskäsityksen vastustaminen. (Ja tässä tarkoitan kristillisellä ihmiskäsityksellä todellista kristillistä ihmiskäsitystä, en sitä liberaaliprotestanttista käsitystä, joka ei ala mistään eikä pääty mihinkään.)

Mutta:

Se ei voi olla moniarvoisuuden puolustaminen.

Se ei voi olla sananvapauden turvaaminen.

Se ei voi olla uskonnonvapauden vahvistaminen.

Eikä se voi olla suvaitsevaisuuden lisääminen.

Oli motivaatio mikä tahansa, on tuo vastustuskampanja välttämättä vähintään yhtä ahdasmielinen kuin Nuotan yritys. Ahdasmielisempi, sanoisin. Jos homoseksualisoitunut liberaali maailmankuva ajetaan läpi ainoana yhteiskunnallisesti hyväksyttävänä asenteena, olemme pian uudenlaisessa Neuvostoliitossa, jossa ihmisen vapaus on yhtä kaukainen haave kuin Länsi-Berliini muurin toiselta puolelta katsoessa.

Nuotan kampanjan vastustus on saanut sellaiset mittasuhteet, että minua sekä ärsyttää suuresti että pelottaa, koska elämme aivan uudenlaisessa ja ennalta-arvaamattomassa yhteiskunnallisessa vallanjaossa, jossa kohtuus on tyystin unohtunut hyve.

 

Written by broholmare

maaliskuu 23, 2011 at 8:32 pm

Suvaitsevaisuudesta

leave a comment »

Suvaitsevaisuudesta – de tolerantia

Suvaitsevaisuus on se positiivinen sana, jota yleensä käytetään perusteena relativismille. ”Toleranssina” se on kuitenkin juureltaan sietämistä, kärsimistä, kestämistä.

Viime viikolla oli televisiossa ”homoilta”. Siellä avioliiton uudelleenmäärittelyn puolustajat ja vastustajat kohtasivat ja keskustelivat myös siitä, pitäisikö (luterilaisen) kirkon siunata tai peräti vihkiä samaa sukupuolta olevat parisuhteet.

Tilaisuus muodostui ennalta arvattavaksi. Suvaitsevaisuuden ja tasavertaisen kohtelun ja oikeudenmukaisuuden nimissä homoliittomyönteisyys oli ainoa sallittu ja perusteltavissa oleva näkökanta. Ne, jotka sen kristillistämistä vastustivat, piispa Repo ja kansanedustaja Päivi Räsänen etunenässä, ovat siksi syyllisiä niihin tuhansiin kirkosta eroamisiin, joita ohjelman jälkeen on rekisteröity. Kulttuuriministeri Wallin haukkuukin siksi Räsäsen vastuulliseksi jäsenkatoon.

Klassisen kristinuskon mukaisella kannalla olevat kirkon ja kristillisiä arvoja edustavan puolueen edustajat ovat siis syyllistyneet ahdasmielisyyteen ja heidän ihmiskäsityksensä on erotteleva. Joko ministeri ei aivan ymmärrä, mitä hän väittää, tai sitten hän käy aikaista vaalikampanjaa.

Joka tapauksessa on niin, että ministeri puuttui kirkon sisäisiin asioihin ohjaamalla kirkon opillista päätöksentekoa tiettyyn suuntaan. Joka tapauksessa hän rajoitti kansanedustajan ja yksittäisen kristityn oikeutta uskonnon- ja mielipiteenvapauteen.

Ei ole ihme, että Raimo Ilaskivi Iltalehden kolumnissaan näki tässä keskustelussa samoja aineksia, joista Suomen sodanjälkeinen historia tunnetaan, vähemmän mairittelevassa mielessä:

En mahda sille mitään, että keskustelu, jossa adrenaliini on noussut, on mielestäni ollut painostusta Päivi Räsästä kohtaan. Tuki suusi tai aiheutat kirkolle ikävyyksiä, erotaan vielä suuremmin joukoin. Ihan palaavat mieleen Suomen historian sodan jälkeiset vuosikymmenet: Jos joku uskalsi esittää ulkopoliittisesti  omia, valtavirrasta tai liturgioista poikkeavia näkemyksiään, hänelle annettiin ei-suvaitun äärioikeistolaisuuden ja Neuvostovihamielisyyden leima. Oli kuin Pietari hiilivalkealla. (Ilaskiven kolumni kokonaisuudessaan täällä.)

Niin. Saako Suomessa olla eri mieltä siitä, pitääkö avioliitto avata myös samaa sukupuolta oleville pareille, tai niinkuin muuan toinen kansanedustaja kysyi, myös moniavioisuudelle tai eri lajien välisille suhteille? Saakko Suomessa ajatella ja esittää julkisesti, että käsitettä avioliitto ei ruvettaisi vuosisatojen ja -tuhansien jälkeen uudelleen määrittelemään?

Entä saako kristillisen uskon tunnustava ihminen, joka ei kuulu mihinkään korkeampaan kirkon päätöksentekoelimeen, Suomessa vielä lausua uskovansa, ettei kristillisen uskon mukaan ole mahdollista vihkiä tai siunata sellaista liittoa, joka Raamatun mukaan on yksiselitteisesti ja suurimpien kristillisten suuntausten mukaisesti itsestäänselvästi synnillinen?

Hädin tuskin, kuten olemme nähneet. Tosiasiassa meitä kaikkia klassisen käsityksen kannalla olevia vaaditaan suvaitsemaan – ja se todellakin on kärsimistä ja kestämistä, ei niinkään iloista tasa-arvoisuuden ylistystä – uuden uutukaiset näkemykset, vaikka oma omatuntomme ei niiden taakse voisikaan kääntyä. Median ja julkisuuden raaka voima puolustaa nyt tätä uutta ihmiskäsitystä, eikä mikään saa asettua sitä vastustamaan. Jos joku erehtyy, hänen päälleen hyökätään nopeasti ja tehokkaasti, vailla armon hiventäkään.

Eikö näiden suvaitsevaisuuden apostolien mieliin tule vaatia suvaitsevaisuutta myös itseltään?

Yksi asia minua silti ennen kaikkea ärsyttää. Se nimittäin, että homoliittovastaisuus yritetään jatkuvasti leimata nimenomaan uskovaisten höpötykseksi, ikään kuin vain kristillisen uskon tunnustajien vanhoillisin joukko olisi tätä modernia tasa-arvokehitystä vastaan. Ikävä kyllä näyttää siltä, että (luterilainen) kirkko itsekin hyväksyy ja tukee tällaista tulkintaa. Se on väärin, sillä homoliiton rinnastaminen tai samaistaminen avioliittoon, joka on yhden miehen ja yhden naisen välillä solmittu elinikäinen yhteisö, on aivan uskonnottomalta, biologis-luonnonoikeudelliselta kannaltakin katsottuna mahdotonta.

Ilaskiven kolumni alkoi vanhalla sitaatilla: ”Olen täysin eri mieltä kanssasi, mutta teen kaikkeni, jotta saisit mielipiteesi vapaasti ilmaista.” Miksi Suomessa yhä eletään niin yhden totuuden ja yhden suosiossa olevan ajattelutavan orjana? Suvaitsevaisuudesta täällä ei ole tietoakaan. Tai on, mutta se on toisilta velvoitettua suvaitsevaisuutta yhtä ainoaa oikeaa ajattelutapaa kohtaan. Se on toisten voitto, toisten kärsimys ja kaikkien yhteinen tappio, koska vapaus on vangittu.

Written by broholmare

lokakuu 18, 2010 at 9:57 am

Burkan takaa

leave a comment »

Ranskan parlamentti päätti maan maallisuusperiaatteen juhlapäivänä kieltää kasvot peittävät burkat. Eläköön tai no.

Onhan niin, että se, että naista estetään näyttämästä naamaansa vieraille, on naisen alistamista. Onhan niin, ettei burkan käyttö ainakaan ole sopusoinnussa kristillisessä maailmassa. Onhan niin, ettei toisuskoisuutta voi suvaita.

Ja onhan niin, että burkan käyttö on vain merkki fundamentaalisesta poliittisesta islamista, jonka tavoitteet ovat epädemokraattiset ja väkivaltaiset ja siten yhteensovittamattomat länsimaisessa yhteiskunnassa.

Onko?

Sekularismin mallimaa Ranska kieltää uskonnollis-kulttuurisilla arvoilla perustellut burkat. On pelkästään koherenttia olettaa, että sama logiikka pätee myös muiden uskontojen ja kulttuurihistoriallisten traditioiden kohdalla, esim. nunnien hunnut. Entä mitä seuraavaksi?

Valtio näkee tiettyjen uskonnollispohjaisten tapojen olevan ristiriidassa omien tavoitteidensa kanssa ja kieltää ne siksi. Kokeeko se ne uhkaksi? Onko sen oma linja niin absoluuttinen, ettei toisinajattelua suvaita, vaikka sitä ei vaadittaisikaan otettavaksi käyttöön kaikkialla yhteiskunnassa? Vaarallinen tie, jolle ei ole mitään rajoja, jos sille tielle päästään. (Ja on jo päästy — toivon kuitenkin, että rajoja saadaan asetettua.)

Vastavuoroisesti: Mitä pitäisi ajatella siitä, etteivät opaskoirat enää kelpaa brittimatkustajien seuraan, kun tiukkapipoinen muslimikuski ei koiria kyytiin ota? Kuitenkin brittihallitus on päättänyt olla puuttumatta burkan käyttöön.

Kannattaa tutustua polemiikkiin:

Written by broholmare

heinäkuu 23, 2010 at 8:00 am