Conservamus

konservatiivinen blogi

Archive for the ‘kulttuuri’ Category

maahanmuuttokritiikki ja rasismi

leave a comment »

Kun olin teini, rakastin kaikkia italialaisia tyttöjä, koska ”ne olivat niin kauniita”. Tykkäsin Pelestä ja Kunta Kintestä, ja Martin Luther King Jr. oli sankarillinen ja hyveellinen esikuva. Ylipäänsäkin ihailin voimakkaita persoonallisuuksia – riippumatta siitä, mitä he edustivat. Riippumatta siitä, minkä värisiä he olivat.

Tietysti tilanne on toinen, kun eletään aikuisten maailmassa, kun eletään kotimaassa muukalaisten keskellä. Tätä nykyä maahanmuuttokritiikin esittäminen tuomitaan muukalaisvihaksi ja kun maahanmuuttokriitikot saivat vaaleissa kannatusta, he ovat nyt vastuussa muukalaisvihan ja rasismin lisääntymisestä, näin asia esitetään.

Minua kuitenkin vähän mietityttää. Eiväthän maahanmuuttokritiikki ja rasismi ole ollenkaan välttämättä sama asia. Molemmista pitää voida keskustella erikseen. Rasismi on huono syy maahanmuuttokritiikille, ja maahanmuuttokriittisyys ei varmasti ole tärkein syy rasismille.

Minä en usko olevani rasisti enkä maahanmuuttokriitikko, ainakaan kovin paljoa. Tai ehkä sittenkin, ainakin nykyiseen ”vallalla olevaan yleiseen mielipiteeseen” verrattuna:

  • Olenko rasisti, jos olen sitä mieltä, että Suomessa on hyvä ja tärkeä vaalia suomalaista kulttuuria ja siitä saa luvalla sanoen olla jossakin määrin ylpeä?
  • Olenko rasisti, jos pidän joitakin muunmaalaisten ja -väristen ja -kulttuuristen ihmisten piirteitä sellaisina, jotka eivät kokonaisuudessaan minua innoita?
  • Olenko rasisti, jos olen sitä mieltä, että maahanmuuttoa ja pakolaisten vastaanottoa pitäisi voida ohjata myös isänmaan tarpeet ja, maahanmuuttajien sopeutumiskyky huomioiden (tietysti akuutti pakolaisuus on ainakin osittain eri asia), että jopa uskonnolla voisi olla merkitystä? (Juu, tietysti olen sitten uskonnollinen fundamentalisti…) – Ehkä en rasisti, mutta kyllä maahanmuuttokriittinen. Mutta apua, sittenhän tuen rasistien pyrkimyksiä!

Hyvät hyssykät. Kyllähän kansallisvaltiolla ja alueellisilla kulttuureilla pitää olla joku merkitys. Kyllähän monikulttuurisuus siinä merkityksessä, kuin sitä Euroopassa on pyritty toteuttamaan, on tiensä päässä. Ovathan niin sanoneet suurten eurooppalaisten maiden johtajatkin, esim. Angela Merkel (täällä). Ja taisi se Mr. Cameronkin sanoa samaa (täällä).

Tulee vääjäämättä mieleen, että Suomessa pitäisi uskaltaa olla aidommin kansallismielinen. Ei siinä ole mitään vikaa. Ei oikea kansallismielisyys ole muukalaisvihaa tai rasismia. Jos kansallista kulttuuria (myös modernia) tuetaan ja kunnioitetaan, ja jos maahanmuuttajia todella tuetaan integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan, niin tuskinpa rasistinen liikehdintä Suomessa pääsisi kasvamaan.

Kyllä yhteiskuntaan kuuluu se, että se toimii tietynlaisen yhtenäiskulttuurin varassa. Muuten se varmasti kärsii jonkinlaisen koheesion puutteesta ja eletään jonkinlaisessa enemmän tai vähemmän hallitussa kaaoksessa. Mutta siinäpä se, kaaoksesta ei saa ulos mitään erityisen hyvää. Kaaoksella ei ole suuntaa eikä päämäärää. Pahimmillaan se on lillumista kasvavassa omahyväisyydessä (mikäli on varaa) tai selviämistä päivästä toiseen ilman toivon hiventäkään (kun ei ole varaa).

Written by broholmare

Touko 10, 2011 at 6:11 am

Kategoria(t): kulttuuri, politiikka, yleistä

Lisää eheytystä

leave a comment »

Onko kukaan tullut ajatelleeksi sitä, mikä on tuota Nuotta-median kampanjaa vastustavan joukon päämotiivi?

Se voi olla homoseksuaalisten ihmisten ja homoseksuaalisen elämäntavan puolustaminen ja tukeminen.

Se voi olla kristillisen ihmiskäsityksen vastustaminen. (Ja tässä tarkoitan kristillisellä ihmiskäsityksellä todellista kristillistä ihmiskäsitystä, en sitä liberaaliprotestanttista käsitystä, joka ei ala mistään eikä pääty mihinkään.)

Mutta:

Se ei voi olla moniarvoisuuden puolustaminen.

Se ei voi olla sananvapauden turvaaminen.

Se ei voi olla uskonnonvapauden vahvistaminen.

Eikä se voi olla suvaitsevaisuuden lisääminen.

Oli motivaatio mikä tahansa, on tuo vastustuskampanja välttämättä vähintään yhtä ahdasmielinen kuin Nuotan yritys. Ahdasmielisempi, sanoisin. Jos homoseksualisoitunut liberaali maailmankuva ajetaan läpi ainoana yhteiskunnallisesti hyväksyttävänä asenteena, olemme pian uudenlaisessa Neuvostoliitossa, jossa ihmisen vapaus on yhtä kaukainen haave kuin Länsi-Berliini muurin toiselta puolelta katsoessa.

Nuotan kampanjan vastustus on saanut sellaiset mittasuhteet, että minua sekä ärsyttää suuresti että pelottaa, koska elämme aivan uudenlaisessa ja ennalta-arvaamattomassa yhteiskunnallisessa vallanjaossa, jossa kohtuus on tyystin unohtunut hyve.

 

Written by broholmare

maaliskuu 23, 2011 at 8:32 pm

Eheytymisestä

with 2 comments

Nyt ovat sitten konservatiivisemmat protestanttiset järjestöt Nuotta Median tukena avanneet eheytyskampanjan nuorten pitämiseksi seksuaalisesti kaidalla tiellä. Suomeksi sanottuna kampanja kutsuu nuoria pois homoseksuaalisen elämäntavan pauloista ja tarjoaa tilalle pidättyvyyttä. Heidän lähtökohtansa on selvä: homoseksuaalisuudella ei ole Raamatun siunausta, siis parempi pidättäytyä.

Suomalainen valtamedia on tietysti taas kerran puolensa valinnut. ”Kristittyjen homovastainen kampanja ihmetyttää Suomessa”, otsikoi Uusi Suomi. Vihreät pikkupoliitikot politikoivat tätä vaarallista kampanjaa vastaan. Herätysliikkeet ja Nuotta ovat nyt astuneet isoille varpaille. Kaikkienhan on pidettävä homoutta täysin normaalina ja ehdottomasti hyväksyttävänä. Se on ok!

Mutta onko niin? Tarvitseeko olla taantumuksellinen kristitty, että ajattelee niin kuin Nuotta Media? Onko homous varmasti ok? Ajattelevatko kaikki ei-kristityt niin? En usko.

Parinmuodostus on ei vain teologinen tai sosiaalinen vaan myös biologinen ilmiö. Jokainen ihmispariskunta on jollakin tavalla niin teologisen, sosiologisen kuin myös biologisen ajattelun ytimessä. Teologia, jos siitä välittää, kertoo meille, että ”pariskunta” on se miehen ja naisen pysyvän yhteiselon yhteisö. Sosiologia kertoo meille paljon enemmän: Pariskunta on yhteiskunnan perusyksikkö, joka tuo stabiliteettia, rauhallista muutosta, turvallisin kasvuympäristön lapsille (siitähän esitettiin tilastoja hiljattain). Ja lopulta, biologia kertoo meille yksinkertaisen tosiasian: lapsia syntyy, kun mies ja nainen, isä ja äiti yhdessä tekevät jotakin jännää. Sikiäminen on isän ja äidin välisen rakkauden juhlaa ja sen hedelmä.

Luonnollinen moraalilaki on meidän kaikkien yläpuolellamme, halusimmepa sitä tai emme. Sitä vastaan on turha taistella, vaikka välillä olisikin aikoja, jolloin sen puolustajat ovat hyvinkin hiljaisia. Nyt Nuotta ystävineen on tehnyt poikkeuksen. Hyvä niin.

Minusta on muuten hupaisaa, kuinka todellisuudesta vieraana ja pelottavana Nuotan kampanjaa pidetään. Tosiasia kuitenkin on, että aivan yhtä selvästi homoja kutsuu luopumaan elämäntavastaan myös vanha kristillisyys, jota tyypillisimmillään edustavat sekä katolinen kirkko että ortodoksiset kirkot. Katolisen kirkon katekismus toteaa ykskantaan:

”Homoseksuaaliset ihmiset on kutsuttu siveyteen. Itsensä hillitsemisen hyveen kautta, joka kasvattaa sisäiseen vapauteen, he voivat ja heidän tulee – joskus epäitsekkään ystävyyden tukemina – rukouksen ja sakramenttien armon kautta edetä askel askeleelta ja päättäväisesti kohti kristillistä täydellisyyttä.” (KKK 2359)

Mikä siinä on niin ihmeellistä. Ei kukaan ole ottamassa homojen ihmisoikeuksia pois. Ei kukaan ole vaatimassa homojen päitä vadille tai rikostuomioita seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Ei kukaan ole kieltänyt heidän oikeuttaan ajatella niin kuin ajattelevat ja edistää omia oikeuksiaan. Mutta älkööt ottako pois kristittyjen oikeutta noudattaa ja puolustaa omien pyhien kirjoitustensa ja kirkon perinteisen opin mukaista käsitystä avioliitosta ja seksuaalisuudesta.

Seksi kuuluu avioliittoon, joka on elinikäinen sopimus yhden miehen ja yhden naisen välillä. Muussa tilanteessa jokainen ihminen on kutsuttu pidättyvyyteen. Ei se eheytyminen sen kummempaa ole.

Tuntuu ikävältä, että Suomen nykymeno ja -media on niin kovin yksipuolista.

Written by broholmare

maaliskuu 21, 2011 at 11:59 pm

Lännestä itään

leave a comment »

Kansannousut sosiaalisen median kautta levinneiden kutsujen avulla ovat vyöryneet lännestä itään ja vähän takaisinpäinkin – Pohjois-Afrikassa. Ja nyt Libyassa on sisällissota.

Suoraan sanottuna oli jo aikakin. En kuitenkaan ole erityisen iloinen. Epäilen, että demokratia voi monissa sellaisissa maissa, joissa vastaava yhteiskunnallinen ymmärrys ei muuten ole vielä kehittynyt, johtaa yksinvallasta harvainvaltaan. Ainakin on vaikea kuvitella, että vanhat johtajat syrjäyttämällä kansannousijat saisivat aikaiseksi jonkinlaisen maanpäällisen paratiisin. Se vaatii paljon muutakin.

Meidän aikaamme leimaa noilla seuduilla islamistinen fundamentalismi. Se ei välttämättä ole vielä läpäissyt valtakerroksia, mutta monen tyytymättömän ja kouluttamattoman mielessä se voi hyvinkin herättää kiinnostusta. Demokratisoitumisessa islamististen liikkeiden poliittinen valta uhkaa kasvaa. Kyllähän Egyptissäkin niin sanotun opposition ainoa hyvin organisoitunut osa oli juuri muslimiveljeskunta.

Tällaisella kehityksellä voi olla vakavia seurauksia. Uudessa tilanteessa yhteiskunnan stabiliteetti horjuu ja pienemmät ryhmät voivat intoutua käyttäytymään vallattomasti, myös väkivaltaisesti esimerkiksi uskonnollisia vähemmistöjä kohtaan. Tarkoitan tällä tietysti sitä, että kristityt minoriteetit voivat hyvinkin joutua tulilinjalle. (Jo Irakin sota osoitti, että yhteiskunnallinen murros nostaa esiin pienten ryhmien aggressiivisuuden. Siitä seurauksena suurin osa Irakin kristityistä on joutunut pakenemaan kotimaastaan.)

Kaiken tämän sanottuani uskon sittenkin, että tapahtuva muutos on tarpeen. Se on tarpeen siksi, että ihmiset ovat tulossa yhä yleisimmin tietoisiksi omista oikeuksistaan ja edellyttävät yhteiskunnan edistävän tasa-arvoisuutta, oikeudenmukaisuutta ja todellista vapautta kaikille kansalaisille.

En haluaisi kuulostaa 70-luvun neuvostopoliitikolta, mutta tosiasia on, että noissa maissa tarvitaan ennen kaikkea nyt rauhaa, joka voidaan saavuttaa vain antamalla anteeksi ja olemalla yhteistyökykyinen myös sellaisten ryhmien kanssa, joita kohtaan antipatia voi perinteisesti olla suurtakin. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta kaikesta on voitava olla valmis keskustelemaan, kunkin ryhmän erikoislaatuisuutta kunnioittaen.

 

Written by broholmare

maaliskuu 4, 2011 at 1:43 pm

Kategoria(t): kulttuuri, politiikka

Räsäsismi

with one comment

Eikö Suomessa ole enää poliitikkoa tai muutakaan tahoa, joka uskaltaisi julkisesti puolustaa Päivi Räsästä? Hmph. Enhän minäkään uskalla, kirjoitanhan nytkin tämän blogin (ainakin näennäisen) anonymiteetin suojassa.

Luin jostakin, että Räsäsen kannanotot eivät ole neokonservatiivisuuden vaan paleokonservatiivisuuden mukaisia. Puuttumatta käsityksiini näiden konservatiivisuuden linjojen sisältöjen eroista, minua suorastaan huvitti tuo paleo-etuliitteen käyttö. ”Paleo” tarkoittaa lähinnä muinaista, esihistoriallista, aikaista ja alkukantaista. Alkukantainen konservatiivisuus kuulostaa ihan hyvältä; sehän suorastaan vie ajatukset siihen alkuperäiseen Onnelaan, jossa ihmiset vielä elivät ilman syntiä. Olisipa silloin ymmärretty säilyttää se olotila!

Takaisin itse asiaan. Päivi Räsänen on jälleen kaikkien maailmanparantajien sylkykuppina. Uusin syy on Ylioppilaslehden haastattelu, jossa hän toistaa kantansa homokysymyksessä, ilmoittaa pitävänsä naispappeutta Raamatun vastaisena ja kaiken lisäksi uskaltaa olla sitä mieltä, että Suomen olisi viisainta keskittyä pakolaisten ottoon sellaisista maista, joista tulevat pakolaiset myös uskonnollisesti voisivat helposti sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Tällä Räsänen tarkoittaa kristittyjä.

Nyt Päivi Räsänen on saanut niskaansa syytökset muukalaisvastaisuudesta, epätasa-arvoisesta suhtautumisesta pakolaisiin jne. Kyllä on tekopyhää. Suomi ottaa joka tapauksessa niin vähän pakolaisia, että Räsäsen perusteluilla ei olisi mitään käytännön merkitystä syrjimisen kannalta. Kyllä Suomeen voisi tulla muitakin hädänalaisia kuin vain niitä, jotka tulevat kaikkein erilaisimmista kulttuureista ja uskonnoista.

Toisaalta yksi kritiikkikin on hyvä mainita: se nimittäin, että Räsänen ei lausumassaan ota huomioon sitä, että kaikki kristityt eivät keskenäänkään ole yhtä. Jos esimerkiksi joku Sudanin koptilaiskatolinen pakolainen toimitetaan Pohjois-Karjalaan, on suuri uhka, että hänet omitaan paikalliseen luterilaiseen seurakuntaan ja viedään hänen uskonsa vastaisesti esimerkiksi luterilaiselle ehtoolliselle. Tätä tapahtuu eri puolilla Suomea, eikä se ole ollenkaan mukavaa. Jokainen kristitty pitäisi ekumeenisessa hengessä ohjata oman uskonnollisen yhdyskuntansa luokse.

Minä olen samaa mieltä kuin Päivi Räsänen. Minun mielestäni olisi viisasta valita pakolaisia Suomeen sillä tavalla, että heidän matkatavaransa, joiden joukossa yksi tärkeimmistä muuten uskonto yhä vieläkin on, löytäisivät vastaanottavaisen kodin täältä. Jos pakolainen löytää tiensä Suomessa sellaiseen uskonnolliseen yhteisöön, joka jo hyvin on juurtunut tähän maahan, on hänellä huomattavasti keskivertoa paremmat mahdollisuudet viihtyä pakolaisuudessaan ja integroitua tähän maahan. Toisessa tapauksessa lisääntyvät, täysin luonnollisesti ja itsestäänselvästi, riskit: vieraantuminen yhteiskunnasta, radikalisoituminen, eristäytyminen.

Monet Räsäsen arvostelijat pohtivat tätä(kin) kysymystä niin yksisilmäisesti, että melkein naurattaa. He näkevät kysymyksen antamatta uskonnolle mitään arvoa. Ja siinä on heidän suurin virheensä, olkoonkin, että heidän premisseistään kyllä seuraa se johtopäätös, jonka he vetävät. Ikävä vain, että premissit ilman uskontoa eivät ole todellisuutta.

On ärsyttävää, että Suomea yritetään jatkuvasti vetää (kehittää) sellaiseen suuntaan, jossa ei saisi olla minkäänlaista, vaan kaiken pitäisi olla kaikenlaisesti samanlaista. Mitä se sellainen on? Emme me ihmiset — tasa-arvoisina tai ei — ole pelkkiä eläimiä, vaan me keräämme kokemuksia ja vaikutteita ja kasvamme ihmisinä juuri osana omaa kulttuuritaustaamme ja historiaamme. Siksi niiden tuntemus ja kunnioitus on ensiarvoisen tärkeää. Enkä nyt tarkoita, että meidän pitäisi sokeasti kunnioittaa kaikkia virheitä, joita historiassa on tehty, vaan sitä, että niistäkin on oma maamme ja maanosamme päässyt nousemaan ja etenemään omaa polkuaan pitkin. Se ei ole täydellinen, mutta se on ihan hyvä.

Niin, paleokonservativismi on kai laajemmalle tunnettua räsäsismiä. Räsäsismillä on mielestäni tulevaisuutta, mutta siihen kyllä tarvitaan niitäkin, jotka uskaltavat ajatella ja seistä itsenäisinä ihmisinä yhteisen hyvän asialla.

Written by broholmare

lokakuu 30, 2010 at 9:14 pm

Kategoria(t): kulttuuri, politiikka

Suvaitsevaisuudesta

leave a comment »

Suvaitsevaisuudesta – de tolerantia

Suvaitsevaisuus on se positiivinen sana, jota yleensä käytetään perusteena relativismille. ”Toleranssina” se on kuitenkin juureltaan sietämistä, kärsimistä, kestämistä.

Viime viikolla oli televisiossa ”homoilta”. Siellä avioliiton uudelleenmäärittelyn puolustajat ja vastustajat kohtasivat ja keskustelivat myös siitä, pitäisikö (luterilaisen) kirkon siunata tai peräti vihkiä samaa sukupuolta olevat parisuhteet.

Tilaisuus muodostui ennalta arvattavaksi. Suvaitsevaisuuden ja tasavertaisen kohtelun ja oikeudenmukaisuuden nimissä homoliittomyönteisyys oli ainoa sallittu ja perusteltavissa oleva näkökanta. Ne, jotka sen kristillistämistä vastustivat, piispa Repo ja kansanedustaja Päivi Räsänen etunenässä, ovat siksi syyllisiä niihin tuhansiin kirkosta eroamisiin, joita ohjelman jälkeen on rekisteröity. Kulttuuriministeri Wallin haukkuukin siksi Räsäsen vastuulliseksi jäsenkatoon.

Klassisen kristinuskon mukaisella kannalla olevat kirkon ja kristillisiä arvoja edustavan puolueen edustajat ovat siis syyllistyneet ahdasmielisyyteen ja heidän ihmiskäsityksensä on erotteleva. Joko ministeri ei aivan ymmärrä, mitä hän väittää, tai sitten hän käy aikaista vaalikampanjaa.

Joka tapauksessa on niin, että ministeri puuttui kirkon sisäisiin asioihin ohjaamalla kirkon opillista päätöksentekoa tiettyyn suuntaan. Joka tapauksessa hän rajoitti kansanedustajan ja yksittäisen kristityn oikeutta uskonnon- ja mielipiteenvapauteen.

Ei ole ihme, että Raimo Ilaskivi Iltalehden kolumnissaan näki tässä keskustelussa samoja aineksia, joista Suomen sodanjälkeinen historia tunnetaan, vähemmän mairittelevassa mielessä:

En mahda sille mitään, että keskustelu, jossa adrenaliini on noussut, on mielestäni ollut painostusta Päivi Räsästä kohtaan. Tuki suusi tai aiheutat kirkolle ikävyyksiä, erotaan vielä suuremmin joukoin. Ihan palaavat mieleen Suomen historian sodan jälkeiset vuosikymmenet: Jos joku uskalsi esittää ulkopoliittisesti  omia, valtavirrasta tai liturgioista poikkeavia näkemyksiään, hänelle annettiin ei-suvaitun äärioikeistolaisuuden ja Neuvostovihamielisyyden leima. Oli kuin Pietari hiilivalkealla. (Ilaskiven kolumni kokonaisuudessaan täällä.)

Niin. Saako Suomessa olla eri mieltä siitä, pitääkö avioliitto avata myös samaa sukupuolta oleville pareille, tai niinkuin muuan toinen kansanedustaja kysyi, myös moniavioisuudelle tai eri lajien välisille suhteille? Saakko Suomessa ajatella ja esittää julkisesti, että käsitettä avioliitto ei ruvettaisi vuosisatojen ja -tuhansien jälkeen uudelleen määrittelemään?

Entä saako kristillisen uskon tunnustava ihminen, joka ei kuulu mihinkään korkeampaan kirkon päätöksentekoelimeen, Suomessa vielä lausua uskovansa, ettei kristillisen uskon mukaan ole mahdollista vihkiä tai siunata sellaista liittoa, joka Raamatun mukaan on yksiselitteisesti ja suurimpien kristillisten suuntausten mukaisesti itsestäänselvästi synnillinen?

Hädin tuskin, kuten olemme nähneet. Tosiasiassa meitä kaikkia klassisen käsityksen kannalla olevia vaaditaan suvaitsemaan – ja se todellakin on kärsimistä ja kestämistä, ei niinkään iloista tasa-arvoisuuden ylistystä – uuden uutukaiset näkemykset, vaikka oma omatuntomme ei niiden taakse voisikaan kääntyä. Median ja julkisuuden raaka voima puolustaa nyt tätä uutta ihmiskäsitystä, eikä mikään saa asettua sitä vastustamaan. Jos joku erehtyy, hänen päälleen hyökätään nopeasti ja tehokkaasti, vailla armon hiventäkään.

Eikö näiden suvaitsevaisuuden apostolien mieliin tule vaatia suvaitsevaisuutta myös itseltään?

Yksi asia minua silti ennen kaikkea ärsyttää. Se nimittäin, että homoliittovastaisuus yritetään jatkuvasti leimata nimenomaan uskovaisten höpötykseksi, ikään kuin vain kristillisen uskon tunnustajien vanhoillisin joukko olisi tätä modernia tasa-arvokehitystä vastaan. Ikävä kyllä näyttää siltä, että (luterilainen) kirkko itsekin hyväksyy ja tukee tällaista tulkintaa. Se on väärin, sillä homoliiton rinnastaminen tai samaistaminen avioliittoon, joka on yhden miehen ja yhden naisen välillä solmittu elinikäinen yhteisö, on aivan uskonnottomalta, biologis-luonnonoikeudelliselta kannaltakin katsottuna mahdotonta.

Ilaskiven kolumni alkoi vanhalla sitaatilla: ”Olen täysin eri mieltä kanssasi, mutta teen kaikkeni, jotta saisit mielipiteesi vapaasti ilmaista.” Miksi Suomessa yhä eletään niin yhden totuuden ja yhden suosiossa olevan ajattelutavan orjana? Suvaitsevaisuudesta täällä ei ole tietoakaan. Tai on, mutta se on toisilta velvoitettua suvaitsevaisuutta yhtä ainoaa oikeaa ajattelutapaa kohtaan. Se on toisten voitto, toisten kärsimys ja kaikkien yhteinen tappio, koska vapaus on vangittu.

Written by broholmare

lokakuu 18, 2010 at 9:57 am

Burkan takaa

leave a comment »

Ranskan parlamentti päätti maan maallisuusperiaatteen juhlapäivänä kieltää kasvot peittävät burkat. Eläköön tai no.

Onhan niin, että se, että naista estetään näyttämästä naamaansa vieraille, on naisen alistamista. Onhan niin, ettei burkan käyttö ainakaan ole sopusoinnussa kristillisessä maailmassa. Onhan niin, ettei toisuskoisuutta voi suvaita.

Ja onhan niin, että burkan käyttö on vain merkki fundamentaalisesta poliittisesta islamista, jonka tavoitteet ovat epädemokraattiset ja väkivaltaiset ja siten yhteensovittamattomat länsimaisessa yhteiskunnassa.

Onko?

Sekularismin mallimaa Ranska kieltää uskonnollis-kulttuurisilla arvoilla perustellut burkat. On pelkästään koherenttia olettaa, että sama logiikka pätee myös muiden uskontojen ja kulttuurihistoriallisten traditioiden kohdalla, esim. nunnien hunnut. Entä mitä seuraavaksi?

Valtio näkee tiettyjen uskonnollispohjaisten tapojen olevan ristiriidassa omien tavoitteidensa kanssa ja kieltää ne siksi. Kokeeko se ne uhkaksi? Onko sen oma linja niin absoluuttinen, ettei toisinajattelua suvaita, vaikka sitä ei vaadittaisikaan otettavaksi käyttöön kaikkialla yhteiskunnassa? Vaarallinen tie, jolle ei ole mitään rajoja, jos sille tielle päästään. (Ja on jo päästy — toivon kuitenkin, että rajoja saadaan asetettua.)

Vastavuoroisesti: Mitä pitäisi ajatella siitä, etteivät opaskoirat enää kelpaa brittimatkustajien seuraan, kun tiukkapipoinen muslimikuski ei koiria kyytiin ota? Kuitenkin brittihallitus on päättänyt olla puuttumatta burkan käyttöön.

Kannattaa tutustua polemiikkiin:

Written by broholmare

heinäkuu 23, 2010 at 8:00 am