Conservamus

konservatiivinen blogi

Suvaitsevaisuudesta

leave a comment »

Suvaitsevaisuudesta – de tolerantia

Suvaitsevaisuus on se positiivinen sana, jota yleensä käytetään perusteena relativismille. ”Toleranssina” se on kuitenkin juureltaan sietämistä, kärsimistä, kestämistä.

Viime viikolla oli televisiossa ”homoilta”. Siellä avioliiton uudelleenmäärittelyn puolustajat ja vastustajat kohtasivat ja keskustelivat myös siitä, pitäisikö (luterilaisen) kirkon siunata tai peräti vihkiä samaa sukupuolta olevat parisuhteet.

Tilaisuus muodostui ennalta arvattavaksi. Suvaitsevaisuuden ja tasavertaisen kohtelun ja oikeudenmukaisuuden nimissä homoliittomyönteisyys oli ainoa sallittu ja perusteltavissa oleva näkökanta. Ne, jotka sen kristillistämistä vastustivat, piispa Repo ja kansanedustaja Päivi Räsänen etunenässä, ovat siksi syyllisiä niihin tuhansiin kirkosta eroamisiin, joita ohjelman jälkeen on rekisteröity. Kulttuuriministeri Wallin haukkuukin siksi Räsäsen vastuulliseksi jäsenkatoon.

Klassisen kristinuskon mukaisella kannalla olevat kirkon ja kristillisiä arvoja edustavan puolueen edustajat ovat siis syyllistyneet ahdasmielisyyteen ja heidän ihmiskäsityksensä on erotteleva. Joko ministeri ei aivan ymmärrä, mitä hän väittää, tai sitten hän käy aikaista vaalikampanjaa.

Joka tapauksessa on niin, että ministeri puuttui kirkon sisäisiin asioihin ohjaamalla kirkon opillista päätöksentekoa tiettyyn suuntaan. Joka tapauksessa hän rajoitti kansanedustajan ja yksittäisen kristityn oikeutta uskonnon- ja mielipiteenvapauteen.

Ei ole ihme, että Raimo Ilaskivi Iltalehden kolumnissaan näki tässä keskustelussa samoja aineksia, joista Suomen sodanjälkeinen historia tunnetaan, vähemmän mairittelevassa mielessä:

En mahda sille mitään, että keskustelu, jossa adrenaliini on noussut, on mielestäni ollut painostusta Päivi Räsästä kohtaan. Tuki suusi tai aiheutat kirkolle ikävyyksiä, erotaan vielä suuremmin joukoin. Ihan palaavat mieleen Suomen historian sodan jälkeiset vuosikymmenet: Jos joku uskalsi esittää ulkopoliittisesti  omia, valtavirrasta tai liturgioista poikkeavia näkemyksiään, hänelle annettiin ei-suvaitun äärioikeistolaisuuden ja Neuvostovihamielisyyden leima. Oli kuin Pietari hiilivalkealla. (Ilaskiven kolumni kokonaisuudessaan täällä.)

Niin. Saako Suomessa olla eri mieltä siitä, pitääkö avioliitto avata myös samaa sukupuolta oleville pareille, tai niinkuin muuan toinen kansanedustaja kysyi, myös moniavioisuudelle tai eri lajien välisille suhteille? Saakko Suomessa ajatella ja esittää julkisesti, että käsitettä avioliitto ei ruvettaisi vuosisatojen ja -tuhansien jälkeen uudelleen määrittelemään?

Entä saako kristillisen uskon tunnustava ihminen, joka ei kuulu mihinkään korkeampaan kirkon päätöksentekoelimeen, Suomessa vielä lausua uskovansa, ettei kristillisen uskon mukaan ole mahdollista vihkiä tai siunata sellaista liittoa, joka Raamatun mukaan on yksiselitteisesti ja suurimpien kristillisten suuntausten mukaisesti itsestäänselvästi synnillinen?

Hädin tuskin, kuten olemme nähneet. Tosiasiassa meitä kaikkia klassisen käsityksen kannalla olevia vaaditaan suvaitsemaan – ja se todellakin on kärsimistä ja kestämistä, ei niinkään iloista tasa-arvoisuuden ylistystä – uuden uutukaiset näkemykset, vaikka oma omatuntomme ei niiden taakse voisikaan kääntyä. Median ja julkisuuden raaka voima puolustaa nyt tätä uutta ihmiskäsitystä, eikä mikään saa asettua sitä vastustamaan. Jos joku erehtyy, hänen päälleen hyökätään nopeasti ja tehokkaasti, vailla armon hiventäkään.

Eikö näiden suvaitsevaisuuden apostolien mieliin tule vaatia suvaitsevaisuutta myös itseltään?

Yksi asia minua silti ennen kaikkea ärsyttää. Se nimittäin, että homoliittovastaisuus yritetään jatkuvasti leimata nimenomaan uskovaisten höpötykseksi, ikään kuin vain kristillisen uskon tunnustajien vanhoillisin joukko olisi tätä modernia tasa-arvokehitystä vastaan. Ikävä kyllä näyttää siltä, että (luterilainen) kirkko itsekin hyväksyy ja tukee tällaista tulkintaa. Se on väärin, sillä homoliiton rinnastaminen tai samaistaminen avioliittoon, joka on yhden miehen ja yhden naisen välillä solmittu elinikäinen yhteisö, on aivan uskonnottomalta, biologis-luonnonoikeudelliselta kannaltakin katsottuna mahdotonta.

Ilaskiven kolumni alkoi vanhalla sitaatilla: ”Olen täysin eri mieltä kanssasi, mutta teen kaikkeni, jotta saisit mielipiteesi vapaasti ilmaista.” Miksi Suomessa yhä eletään niin yhden totuuden ja yhden suosiossa olevan ajattelutavan orjana? Suvaitsevaisuudesta täällä ei ole tietoakaan. Tai on, mutta se on toisilta velvoitettua suvaitsevaisuutta yhtä ainoaa oikeaa ajattelutapaa kohtaan. Se on toisten voitto, toisten kärsimys ja kaikkien yhteinen tappio, koska vapaus on vangittu.

Mainokset

Written by broholmare

lokakuu 18, 2010 klo 9:57 am

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: