Conservamus

konservatiivinen blogi

Archive for lokakuu 2010

Räsäsismi

with one comment

Eikö Suomessa ole enää poliitikkoa tai muutakaan tahoa, joka uskaltaisi julkisesti puolustaa Päivi Räsästä? Hmph. Enhän minäkään uskalla, kirjoitanhan nytkin tämän blogin (ainakin näennäisen) anonymiteetin suojassa.

Luin jostakin, että Räsäsen kannanotot eivät ole neokonservatiivisuuden vaan paleokonservatiivisuuden mukaisia. Puuttumatta käsityksiini näiden konservatiivisuuden linjojen sisältöjen eroista, minua suorastaan huvitti tuo paleo-etuliitteen käyttö. ”Paleo” tarkoittaa lähinnä muinaista, esihistoriallista, aikaista ja alkukantaista. Alkukantainen konservatiivisuus kuulostaa ihan hyvältä; sehän suorastaan vie ajatukset siihen alkuperäiseen Onnelaan, jossa ihmiset vielä elivät ilman syntiä. Olisipa silloin ymmärretty säilyttää se olotila!

Takaisin itse asiaan. Päivi Räsänen on jälleen kaikkien maailmanparantajien sylkykuppina. Uusin syy on Ylioppilaslehden haastattelu, jossa hän toistaa kantansa homokysymyksessä, ilmoittaa pitävänsä naispappeutta Raamatun vastaisena ja kaiken lisäksi uskaltaa olla sitä mieltä, että Suomen olisi viisainta keskittyä pakolaisten ottoon sellaisista maista, joista tulevat pakolaiset myös uskonnollisesti voisivat helposti sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Tällä Räsänen tarkoittaa kristittyjä.

Nyt Päivi Räsänen on saanut niskaansa syytökset muukalaisvastaisuudesta, epätasa-arvoisesta suhtautumisesta pakolaisiin jne. Kyllä on tekopyhää. Suomi ottaa joka tapauksessa niin vähän pakolaisia, että Räsäsen perusteluilla ei olisi mitään käytännön merkitystä syrjimisen kannalta. Kyllä Suomeen voisi tulla muitakin hädänalaisia kuin vain niitä, jotka tulevat kaikkein erilaisimmista kulttuureista ja uskonnoista.

Toisaalta yksi kritiikkikin on hyvä mainita: se nimittäin, että Räsänen ei lausumassaan ota huomioon sitä, että kaikki kristityt eivät keskenäänkään ole yhtä. Jos esimerkiksi joku Sudanin koptilaiskatolinen pakolainen toimitetaan Pohjois-Karjalaan, on suuri uhka, että hänet omitaan paikalliseen luterilaiseen seurakuntaan ja viedään hänen uskonsa vastaisesti esimerkiksi luterilaiselle ehtoolliselle. Tätä tapahtuu eri puolilla Suomea, eikä se ole ollenkaan mukavaa. Jokainen kristitty pitäisi ekumeenisessa hengessä ohjata oman uskonnollisen yhdyskuntansa luokse.

Minä olen samaa mieltä kuin Päivi Räsänen. Minun mielestäni olisi viisasta valita pakolaisia Suomeen sillä tavalla, että heidän matkatavaransa, joiden joukossa yksi tärkeimmistä muuten uskonto yhä vieläkin on, löytäisivät vastaanottavaisen kodin täältä. Jos pakolainen löytää tiensä Suomessa sellaiseen uskonnolliseen yhteisöön, joka jo hyvin on juurtunut tähän maahan, on hänellä huomattavasti keskivertoa paremmat mahdollisuudet viihtyä pakolaisuudessaan ja integroitua tähän maahan. Toisessa tapauksessa lisääntyvät, täysin luonnollisesti ja itsestäänselvästi, riskit: vieraantuminen yhteiskunnasta, radikalisoituminen, eristäytyminen.

Monet Räsäsen arvostelijat pohtivat tätä(kin) kysymystä niin yksisilmäisesti, että melkein naurattaa. He näkevät kysymyksen antamatta uskonnolle mitään arvoa. Ja siinä on heidän suurin virheensä, olkoonkin, että heidän premisseistään kyllä seuraa se johtopäätös, jonka he vetävät. Ikävä vain, että premissit ilman uskontoa eivät ole todellisuutta.

On ärsyttävää, että Suomea yritetään jatkuvasti vetää (kehittää) sellaiseen suuntaan, jossa ei saisi olla minkäänlaista, vaan kaiken pitäisi olla kaikenlaisesti samanlaista. Mitä se sellainen on? Emme me ihmiset — tasa-arvoisina tai ei — ole pelkkiä eläimiä, vaan me keräämme kokemuksia ja vaikutteita ja kasvamme ihmisinä juuri osana omaa kulttuuritaustaamme ja historiaamme. Siksi niiden tuntemus ja kunnioitus on ensiarvoisen tärkeää. Enkä nyt tarkoita, että meidän pitäisi sokeasti kunnioittaa kaikkia virheitä, joita historiassa on tehty, vaan sitä, että niistäkin on oma maamme ja maanosamme päässyt nousemaan ja etenemään omaa polkuaan pitkin. Se ei ole täydellinen, mutta se on ihan hyvä.

Niin, paleokonservativismi on kai laajemmalle tunnettua räsäsismiä. Räsäsismillä on mielestäni tulevaisuutta, mutta siihen kyllä tarvitaan niitäkin, jotka uskaltavat ajatella ja seistä itsenäisinä ihmisinä yhteisen hyvän asialla.

Written by broholmare

lokakuu 30, 2010 at 9:14 pm

Kategoria(t): kulttuuri, politiikka

Suvaitsevaisuudesta

leave a comment »

Suvaitsevaisuudesta – de tolerantia

Suvaitsevaisuus on se positiivinen sana, jota yleensä käytetään perusteena relativismille. ”Toleranssina” se on kuitenkin juureltaan sietämistä, kärsimistä, kestämistä.

Viime viikolla oli televisiossa ”homoilta”. Siellä avioliiton uudelleenmäärittelyn puolustajat ja vastustajat kohtasivat ja keskustelivat myös siitä, pitäisikö (luterilaisen) kirkon siunata tai peräti vihkiä samaa sukupuolta olevat parisuhteet.

Tilaisuus muodostui ennalta arvattavaksi. Suvaitsevaisuuden ja tasavertaisen kohtelun ja oikeudenmukaisuuden nimissä homoliittomyönteisyys oli ainoa sallittu ja perusteltavissa oleva näkökanta. Ne, jotka sen kristillistämistä vastustivat, piispa Repo ja kansanedustaja Päivi Räsänen etunenässä, ovat siksi syyllisiä niihin tuhansiin kirkosta eroamisiin, joita ohjelman jälkeen on rekisteröity. Kulttuuriministeri Wallin haukkuukin siksi Räsäsen vastuulliseksi jäsenkatoon.

Klassisen kristinuskon mukaisella kannalla olevat kirkon ja kristillisiä arvoja edustavan puolueen edustajat ovat siis syyllistyneet ahdasmielisyyteen ja heidän ihmiskäsityksensä on erotteleva. Joko ministeri ei aivan ymmärrä, mitä hän väittää, tai sitten hän käy aikaista vaalikampanjaa.

Joka tapauksessa on niin, että ministeri puuttui kirkon sisäisiin asioihin ohjaamalla kirkon opillista päätöksentekoa tiettyyn suuntaan. Joka tapauksessa hän rajoitti kansanedustajan ja yksittäisen kristityn oikeutta uskonnon- ja mielipiteenvapauteen.

Ei ole ihme, että Raimo Ilaskivi Iltalehden kolumnissaan näki tässä keskustelussa samoja aineksia, joista Suomen sodanjälkeinen historia tunnetaan, vähemmän mairittelevassa mielessä:

En mahda sille mitään, että keskustelu, jossa adrenaliini on noussut, on mielestäni ollut painostusta Päivi Räsästä kohtaan. Tuki suusi tai aiheutat kirkolle ikävyyksiä, erotaan vielä suuremmin joukoin. Ihan palaavat mieleen Suomen historian sodan jälkeiset vuosikymmenet: Jos joku uskalsi esittää ulkopoliittisesti  omia, valtavirrasta tai liturgioista poikkeavia näkemyksiään, hänelle annettiin ei-suvaitun äärioikeistolaisuuden ja Neuvostovihamielisyyden leima. Oli kuin Pietari hiilivalkealla. (Ilaskiven kolumni kokonaisuudessaan täällä.)

Niin. Saako Suomessa olla eri mieltä siitä, pitääkö avioliitto avata myös samaa sukupuolta oleville pareille, tai niinkuin muuan toinen kansanedustaja kysyi, myös moniavioisuudelle tai eri lajien välisille suhteille? Saakko Suomessa ajatella ja esittää julkisesti, että käsitettä avioliitto ei ruvettaisi vuosisatojen ja -tuhansien jälkeen uudelleen määrittelemään?

Entä saako kristillisen uskon tunnustava ihminen, joka ei kuulu mihinkään korkeampaan kirkon päätöksentekoelimeen, Suomessa vielä lausua uskovansa, ettei kristillisen uskon mukaan ole mahdollista vihkiä tai siunata sellaista liittoa, joka Raamatun mukaan on yksiselitteisesti ja suurimpien kristillisten suuntausten mukaisesti itsestäänselvästi synnillinen?

Hädin tuskin, kuten olemme nähneet. Tosiasiassa meitä kaikkia klassisen käsityksen kannalla olevia vaaditaan suvaitsemaan – ja se todellakin on kärsimistä ja kestämistä, ei niinkään iloista tasa-arvoisuuden ylistystä – uuden uutukaiset näkemykset, vaikka oma omatuntomme ei niiden taakse voisikaan kääntyä. Median ja julkisuuden raaka voima puolustaa nyt tätä uutta ihmiskäsitystä, eikä mikään saa asettua sitä vastustamaan. Jos joku erehtyy, hänen päälleen hyökätään nopeasti ja tehokkaasti, vailla armon hiventäkään.

Eikö näiden suvaitsevaisuuden apostolien mieliin tule vaatia suvaitsevaisuutta myös itseltään?

Yksi asia minua silti ennen kaikkea ärsyttää. Se nimittäin, että homoliittovastaisuus yritetään jatkuvasti leimata nimenomaan uskovaisten höpötykseksi, ikään kuin vain kristillisen uskon tunnustajien vanhoillisin joukko olisi tätä modernia tasa-arvokehitystä vastaan. Ikävä kyllä näyttää siltä, että (luterilainen) kirkko itsekin hyväksyy ja tukee tällaista tulkintaa. Se on väärin, sillä homoliiton rinnastaminen tai samaistaminen avioliittoon, joka on yhden miehen ja yhden naisen välillä solmittu elinikäinen yhteisö, on aivan uskonnottomalta, biologis-luonnonoikeudelliselta kannaltakin katsottuna mahdotonta.

Ilaskiven kolumni alkoi vanhalla sitaatilla: ”Olen täysin eri mieltä kanssasi, mutta teen kaikkeni, jotta saisit mielipiteesi vapaasti ilmaista.” Miksi Suomessa yhä eletään niin yhden totuuden ja yhden suosiossa olevan ajattelutavan orjana? Suvaitsevaisuudesta täällä ei ole tietoakaan. Tai on, mutta se on toisilta velvoitettua suvaitsevaisuutta yhtä ainoaa oikeaa ajattelutapaa kohtaan. Se on toisten voitto, toisten kärsimys ja kaikkien yhteinen tappio, koska vapaus on vangittu.

Written by broholmare

lokakuu 18, 2010 at 9:57 am