Conservamus

konservatiivinen blogi

Martin Luther King ja nuoruusvuodet

leave a comment »

Afrikan-amerikkalaisten (pitääkö suomessa ottaa käyttöön tällainen sanahirviö?) suuri sankari ennen Obamaa oli Martin Luther King, pastori, joka mullisti väkivallattomalla mutta taipumattomalla tavallaan segregaatiojärjestelmän Yhdysvalloissa.Nuorempana ihailin Kingiä suuresti. Ja tavallaan tuo idolin asema on säilynyt, vaikka täytyy myöntää, että idolin sijalle on tullut monien tavoitteidensa perusteella kunnioitettava ihminen. Niin, aikuisuuteen kasvaminen on varmaankin sitä, ettei katso kaikkea ruusuisella lapsen uskolla.

Mutta se, mistä pidin ja mitä arvostin Martin Luther Kingissä, ja monissa valtionpäämiehissä, oli se, että he tietyllä tavalla alistivat itsensä ihanteillensa saavuttaakseen ne uskoen samalla lujasti tekevänsä tärkeän hyvän työn oman kansansa hyväksi.

He panivat itsensä likoon ihanteittensa saavuttamiseksi eivätkä aina ollenkaan välittäneet niistä monista henkilökohtaisista takaiskuista ja välttämättömistä uhrauksista, jotka “kuuluivat kauppaan”.

Nyt, kun katson tämän päivän Eurooppa-politiikkaa, tai ihan omaa paikallista politiikkaa, en ole huomaavinani enkä tunnistavinani tällaista ihanteellisuutta. Poliittinen yhteisömme on täynnä aatteettomuutta. Ehkä olen väärässä, mutta jos aatteita, ihanteita ei ole, takinkääntämistä on sitäkin enemmän. Ihmisten on aika uudelleen oppia sitoutumaan ja todella pitämään kiinni niistä ihanteista, joita he, vakavasti harkiten, ovat omaksuneet.

Martin Luther King sanoi aikoinaan jotakin tällaista (nuorena miehenä osasin tätäkin puhetta paljon pitemmän pätkän uudestaan):

I have a dream. I have a dream deeply rooted in the American dream. I have a dream that one day this nation will rise up and live out the true meaning of its creed: ‘We hold these truths to be self-evident: that all men are created equal, that they are endowed with certain inalienable rights that among these are life, liberty and the pursuit of happiness.’

Näin opin pitämään aikoinaan Yhdysvaltain itsenäisyysjulistusta suuressa arvossa. Sen tavoitteet olivat — ja ovat — kauniit, todella uhrautumisen arvoiset.

Mutta tänään vain harva todella enää on valmis kärsimään henkilökohtaisesti, jotta yhteinen hyvä, nämä ihanteelliset tavoitteet, voisivat toteutua. Siitä olen suruissani, ja siksi kunnioitan suuresti niitä, jotka yhä vielä 2000-luvulla “tunnustavat väriä”.

(Julkaisin tämän alun perin Kulman takaa -blogissani, josta olen sittemmin luopunut.)

Mainokset

Written by broholmare

marraskuu 8, 2008 klo 9:50 pm

Kategoria(t): politiikka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: